Islay, Skotlanti – ja sen viskit

Reilut kymmenen vuotta sitten ostin ensimmäisen Laphroaig-viskipulloni. Niin oli tehnyt myös ystäväni Petteri, jonka kanssa jo tuolloin puhuimme matkasta tislaamon kotisaarelle Islaylle (lausutaan puhujasta riippuen mm. aila, ila tai eila, mutta ei aislei).

Pari vuotta sitten matkasuunnitelma alkoi hahmottua dokumentille, mutta vielä ei ollut mahdollisuuksia lähteä reissuun. Puolisen vuotta sitten saimme kuitenkin tahtotilan ja suunnitelmat lukittua. Vihdoin 14. – 20.6.2018 totetui tämä hartaasti pohdittu matka.

Saarella on kahdeksan viskitislaamoa: Laphroaigin (lefröyg) lisäksi Bowmore (paumoor), Kilchoman (kilhoumen), Bruichladdich (prukläddih), Bunnahabhain (bunn[h]aaben), Caol Ila (kaul aila tai vaikkapa kuul ila), Lagavulin (lekävuln) sekä Ardbeg (aardpek). (Kielitieteilijä: älä ota lausumisasuja tosissaan.)

20180614_185827
Lensimme Logainairin siivin Glasgow’sta Islaylle, matka-aika noin 40 minuuttia. Potkurin alla näkyy Lagavulinin tislaamo.
20180614_210805
Port Ellenin kylää. Asustelimme täällä sijaitsevassa Trout Fly -majatalossa.
20180615_084202_001
Matka kulki Helsingistä Lontooseen, sieltä Glasgow’hun, ja sieltä vihdoin Islaylle.

Bowmoren kylillä

Ensimmäisenä päivänä suuntasimme Bowmoren kylälle (saaren kylistä isoin), jossa pitää majaansa myös saaren vanhin tislaamo.

20180615_091559

20180615_092031

Bowmoren tislaamolta olimme varanneet ennakkoon Vault Secrets -kierroksen – kolmituntisen syvällisemmän perehtymisen viskin valmistuksen maailmaan. Kierrokset kannattaakin varata ennakkoon, varsinkin erikoisemmat sellaiset. Tavalliselle tuotantokierroksille saattaa päästä mukaan tislaamon oveltakin – joskaan ei luultavasti sesonkiaikaan, kuten Feis Ile -festivaaliviikolla.

Lähdetäänpä Bowmoren kierrokselle.

20180615_101826
Viskin valmistus alkaa ohran mallastuksesta. Mallastus tehdään levittämällä ohraa lattioille ja kääntelemällä satsia säännöllisin väliajoin. Meille tarjotui mahdollisuus tehdä mallasenkeli (kuten lumienkeli) mallastuslattialla ja Petterihän tarttui tarjoukseen. Ohranjyviä löytyi taskusta vielä paluumatkallakin.
20180615_104651
Mallastuksen jälkeen ohra kuivataan uunissa (kiln), jauhetaan ja laitetaan mäskäysastiaan (mashing tun). Mäskäyksessä irrotetaan makea vierre, joka viedään edelleen hiivan kanssa käymisastioihin (washback). Käynyt aines (wash) viedään kuvassa näkyviin kuparipannuihin tislattavaksi. Tislauksia tehdään kahdessa tislauspannussa. Ensimmäisen pannun (wash still) jälkeen tisle siirtyy toiseen pannuun (spirit still), josta tuleva tuotos on jo sitä itseään.
20180615_105613
Tuotantokierroksen jälkeen siirryimme kaikkein pyhimpään eli varastoon. Saaren tislaamoiden tuotokset varastoidaan pääsääntöisesti mantereella saaren varastojen rajallisen kapasiteetin vuoksi, mutta erikoisherkut pysyvät saarella. Joissakin tislaamoissa tynnyreitä säilytetään esimerkiksi vuosi saarella, jonka jälkeen ne suuntaavat matereelle.
20180615_110211
Oppaamme Keith esittelee viskitynnyrit, joista saisimme pian maistiaiset. Suurempi tynnyri on sherrytynnyri (Oloroso Sherry), pienempi bourbon (Bourbon Hogshead). Sherrytynnyri antaa viskille tummemman värin. Molemmat viskit taisivat olla vuoden 1999 erää eli ikää näillä oli 19 vuotta. Kuvassa olevaa vasaraa käytetään tynnyrien korkkien avaamiseen; lyömällä vuorotellen korkin kummallekin puolelle korkki irtoaa hitaasti.
20180615_110457
Petteri ottaa maistiaiset bourbon-tynnyristä.

20180615_110539

20180615_110915

20180615_120257
Kierroksen päätteeksi saimme maistella vielä paria muuta Bowmoren viskiä. Tässä henkilökohtainen ranking, paras vasemmalla, vasemmalta lukien: 19-vuotias varaston sherrytynnyristä napattu, 15-vuotias Feis Ile -festivaalin juhlajuoma, 19-vuotias varaston bourbontynnyristä napattu ja lopulta 25-vuotias. Tietyn iän jälkeen viski alkaa menettää luonnettaan, niin myös tämä 25-vuotias.

Pari sanaa majatalosta – Trout Fly Guesthouse

Valitsimme Port Ellenin tukikohdaksemme, koska se oli lähinnä suosikkitislaamoamme Laphroaigia. Ardbeg, Lagavulin ja Laphroaig ovat perätysten saaren etelärannalla, kaikki noin kuuden kilometrin matkalla.

20180615_210846
Olimme majatalon ensimmäiset suomalaiset. ”Kaikkia vieraitani en muista”, sanoi majatalon isäntä Niall skottiaksentillaan, jatkaen ”mutta sinut Jani muistan, koska lähetit niin hitosti sähköpostia”. Olinkin valmistellut matkaa ”muutamien” kysymysten saattelemana pitkin kevättä…
20180616_081531
Majatalon hintaan kuului yksinkertainen ja siisti huone mukavilla sängyillä sekä aamiainen. Aamiaisen sai valita makkara-pekoni-haggis-vohveli-blackpudding-pavut-kananmunat -valikoiman tai kuvassa olevan ”continental platterin” väliltä. Lisäksi sai tilata puuroa. Kahvia, teetä, muroja, jogurttia, mehua ja kroisantteja sai noukkia lisukkeeksi mielensä mukaan.

Niall suositteli meille ennakkoon suunnitelmaa tislaamovierailuille. Häneltä saimme myös kyydin lentokentältä ja sinne takaisin.

20180616_094252
Yhdelle päivälle olimme varanneet Islay Taxi -putiikilta taksin käyttöön kahdeksaksi tunniksi. Kohteinamme olivat saaren nuorin (10-vuotias) tislaamo Kilchoman (joka on myös ainoa maatilatislaamo; muut ovat pitkin rannikkoa), Bunnahabhain (joka taisi olla toisiksi nuorin, joskin ikäeroa Kilchomaniin on parisensataa vuotta) sekä tislaamoista suurin Caol Ila (vuosituotanto noin kuusi miljoonaa litraa). Tässä odotellaan kierroksen alkamista Kilchomanilla.
20180616_114028
Tislaamovierailuiden välillä oli hieman ylimääräistä aikaa, joten kuski vei meidät tarkastamaan Islay Ales -pienpanimoa sekä tämän vuoden aikana avautuvan Ardnahoen tislaamon myymälätiloja. Islay Ales -oluet jatkavat käymistään vielä pulloissa, joten niitä ei saa säilyttää kylmässä. Oluita oli tarjolla pitkin saarta. Kuvan Ales-täti oli kovin puhelias, mutta kuvaan hän ei suostunut.
20180616_132239
Seuraava taksivierailun kohde oli Bunnahabhain.
20180616_132626
Petteri tutkii Bunnahabhainin viskikirjastoa.
20180616_133250
Bunnahabhainin rantaa kehutaan saaren hienoimpiin kuuluviksi. Ei syyttä.

20180616_134200

20180616_135942
Bunnahabhainin tuotantokierroksella. Käymisastiassa pöhisee. Lopputuote on noin kahdeksanprosenttista. Saimme maistiaiset parissa paikkaa. Ei erityisen hyvää.
20180616_151749
Tislaamovierailuiden välillä ehdimme kipaista myös saaren keskiosissa sijaitsevalla Finlagganin alueella. Historiallinen pikkusaari keskellä Finlaggan-järveä palveli vaatimattomasti muun muassa lähisaarten lordin (Lord of the Isles) tukikohtana. Nykyinen lordi on muuten prinssi Charles.
20180616_164854
Viskiä maistelussa Caol Ilalla, joka oli taksiajelupäivän viimeinen tislaamoetappi. Caol Ilalla tuotanto on pääasiassa automatisoitua ja kokonaisuutta pystyy hoitamaan näppärästi yhden miehen toimesta.
20180616_210628
Neljä kolmesta saaren tislaamosta ei itse mallasta ohraansa, vaan hankkii ne Port Ellen Maltingsilta. Mallastustehtaan omistaa Diageo – maailman suurin alkoholiyhtiö. Diageo omistaa myös Caol Ilan ja Lagavulinin. Bowmoren ja Laphroaigin omistaa puolestaan Beam Suntory – niin ikään ison mittakaavan alkoholitehtailija. Ardbegin osti aikoinaan Glenmorangie, jonka taasen hankki repertuaariinsa LVHM.
20180616_212233
Iltapuolella rentouduttiin Islay Hotelin atmosfäärissä skottimusiikin tahtiin. Harmonikkaa näppäilee Trout Fly -majatalon isäntä Niall.

Lagavulin, Laphroaig & Ardbeg

20180617_091446
Lagavulinin maisteluhuoneessa.

Eräs päivä saarella vietettiin kahdessa suosikkitislaamossani, jo mainitussa Laphroaigissa sekä sen viereltä löytyvän Lagavulinin tiluksilla. Vuokrasimme päivää varten polkupyörät Islay Cyclesiltä. Laphroaig on noin kolmen kilometrin päässä Port Ellenistä, Lagavulin neljän. Ardbegille on matkaa kuutisen kilometriä. Tislaamojen suuntaan on rakennettu autotiestä eristetty asfalttiväylä pari vuotta sitten. Sitä pitkin pyöräily sujui kepeästi.

Polkupyörät pitikin vuokrata alkuperäisten suunnitelmien sijaan kahdelle päivälle: Ensimmäisenä päivänä kävimme Lagavulinilla peruskierroksella, joka jälkeen riensimme Laphroaigille reissumme yltäkylläisimpään From Water to Whisky -elämykseen – Se tarjoili viskiasiaa lähemmäs viiden tunnin ajan. Kun kierros oli ohi, alkoi vierailukeskus jo sulkeutua. Siispä seuraavana päivänä ensin Ardbegille ja sitten Laphroaigille uudelleen.

20180617_101456

20180617_123550
Maistiaiset washbackista Laphroaigilla. Hieman hernekeiton ja oluen sekoituksen makuinen cocktail.
20180617_124138
Laphroaigin spirit safe, jonka kautta virtaa kaikki tislaamon viski. Master blender ja muut maistelun ylimykset suorittavat tässä mittailujaan ja maistelujaan.
20180617_125011
Sherry- ja bourbontynnyreitä Laphroaigilla. Pienemmät bourbon-tynnyrit maksavat 150 dollaria kappaleelta ja vetävät parisataa litraa. Sherrytynnyrit vetävät 500 litraa ja antavat omintakeisen säväyksen, mutta maksavat 800 dollaria. Lisäksi niitä on nykyisellään vaikea saada, koska sherry ei käy kaupaksi.
20180617_132719
Laphroaigin From Water to Whisky -turneen pikniklounaalla nummilla tislaamon vesilähteen lähimaastossa.
20180617_143546
Laphroaigin kierrokseen kuului myös vierailu tislaamon turvesuolla, jossa itse kukin sai kammeta maasta irti paalin turvetta. Tuulta ja tuiskua riitti. Suomi-pojat saivat turvekikkareet irti kuin vanhat tekijät, muulla seurueella oli hieman hankaluuksia.
20180617_153642
Prinssi Charlesin oma tynnyri Laphroaigin varastossa.
20180618_104802
Ardbegin tiluksia.
20180618_105255
Jee, lippu Jalin viskitehtaalle!

20180618_132712

20180618_143314
Toisena päivänä Laphroaigilla tutustuttiin muun muassa makupareihin: Select – valkosuklaa, Triple Wood – karamellivaahtokarkki ja Lore – maustekakku.
IMG-20180617-WA0030
Pyöräilyväylällä Port Ellenistä Laphroaigille, Lagavulinille ja Ardbegille.

IMG-20180617-WA0040

IMG-20180618-WA0029
Laphroaig antaa jokaiselle pullonsa rekisteröineelle palan tiluksia, johon voi käydä länttäämässä lippunsa. Puhdas markkinointikikka, mutta ihan kiva moinen.

Reissulla maisteltuja viskejä olivat ainakin:

  • Bowmore
    • 19-vuotias varaston sherrytynnyristä napattu
    • 15-vuotias Feis Ile -festivaalin juhlajuoma (Feis Ile collection 2018)
    • 19-vuotias varaston bourbontynnyristä napattu
    • 25-vuotias (45 %, ”marriage of bourbon and oloroso sherry casks”)
  • Kilchoman
    • Machir Bay
    • Sanaig
  • The Old Malt Cask (Ardnahoen esittelytilassa; koska omaa tuotantoa ei vielä ole, tarjolla on taustayritys Hunter Laingin ”single cask”-valikoimia – Old & Rare, Old Malt Cask, The First Editions, Hepburn’s Choice)
    • 12 yo distilled at Laphroaig
  • Bunnahabhain
    • Eirigh Na Greine
  • Laphroaig
    • Lore
    • Select
    • Triple Cask
    • Cairdeas (2018 – Cairdeas lausutaan oppaan mukaan oikein sanomalla nopeasti car chase)
    • Cairdeas (2016)
    • Maistelu kolmesta eri tynnyristä kierroksella
  • Ardbeg
    • Kelpie
    • Grooves

Caol Ilan ja Lagavulinin maisteltuja tuotoksia en onnistunut tallentamaan muistikirjaan.

 

Mainokset

Keväinen Amsterdam – vauvan kanssa, ja muutenkin

Kanavanäkymä Amsterdamissa

Olimme viikkonen sitten perhelomailemassa keväisessä Amsterdamissa, tuossa polkupyörien ja pannukakkujen luvatussa kaupungissa. Ilma oli pääosin pilvinen, mutta lämpimähkö, ja mukana ollut (reilu puolivuotias) vauvakin viihtyi rattaissa ja kantorepussa mukavasti.

Perusfaktat

  • Rahayksikkö: kävimme vaihtamassa reissua varten 500 euroa euroiksi
  • Sähkö: kotoiset laitteet toimivat normaalisti kärähtämättä
  • Vesi: juotiin, ja juotettiin vaaville
  • Aikaero Suomeen nähden -1 h
  • Lentoaika suoralla lennolla (KLM) hiukan päälle 2 tuntia, riippuen tuulista
  • Hintataso suunnilleen sama kuin Suomessa
Lempilelu lennolla: muovilusikka
Pojan suosikkilelu lentokoneessa: Muovinen kertakäyttölusikka, joita jaettiin ruokailua varten.

Majoitus ja rattaat

Hotel Alexander sijaitsee erittäin hyvällä paikalla Vondelstraatilla museoaukion lähettyvillä, mutta kuitenkin rauhallisella kadulla. Ainoat unta häiritsevät tekijät (itkevän vauvan lisäksi, tietysti) olivat naapurihuoneiden ovenpamauttelijat ja kovalla äänellä puhelimeen puhujat (jotka eivät onneksi häirinneet kuin parina yönä). Hotellissa oli kapea-askelmaiset rappuset, mutta onneksi myös hissi.

Hotel Alexander, Amsterdam
Hotel Alexanderin huone.

Huoneet olivat varsin pieniä (varsinkin vauvasängyllä lisättynä – sellaisen sai käyttöön veloituksetta, joskaan emme sitä hyödyntäneet), mutta siistejä. Hotelli oli varsin hintava, koska epäonneksemme olimme liikkeellä yhtenä suosituimmista turistikuukausista – kaikkien majatalojen hinnat olivat pilvissä. Edullisempaa majoitusta olisi löytynyt kauempaa kaupungista, mutta vauvan vuoksi päätimme varata hotellin läheltä keskustaa.

Aamiainen maksoi erikseen (10 euroa/hlö/aamu), mutta oli suhteellisen kattava setti (mm. hedelmiä, jogurttia, leipää, croisantteja, keksejä, munia, kahvia, muroja ja leikkeleitä). Saimme käyttää keittiön mikroa pojan kaurapuuron valmistukseen (puurohiutaleet kulkivat mukana Suomesta).

Emme lähteneet sompailemaan rattaita kotimaasta, vaan varasimme sellaiset Amsterdamista, majapaikan vinkkauksen mukaisesti Reiswieg.nl:stä. Toimitus Schipholin lentokentälle olisi maksanut 10 euroa extraa, ja kysyimme, tuovatko samalla rahalla hotellille asti. Toivat. Koko setti varkausturvan kanssa maksoi noin 60 € per viikko. Rattaita varatessa järjestelmä ilmoitti, että tilaus ei mennyt perille. Yritimme olla yhteydessä toimittajaan sähköpostitse, ja vasta noin 10 sähköpostin ja parin viikon perästä saimme varmistusviestin. Käytännössä rattaiden toimitus pelasi kuitenkin hyvin.

Tekemisiä

Anne Frankin talo oli välttämätön käyntikohde

Näin varsinkin museologian kurssilla paikasta ylistystä kuulleelle Sallalle. Museo on kunnostettavana, joten tällä hetkellä lippuja pystyy ostamaan vain etukäteen netin kautta. Näin toimimme mekin, ja verkko-ostosten kanssa saikin olla tarkkana, sillä haluamamme päivän liput tulivat myyntiin tiettynä päivänä ja myös myytiin loppuun nopeasti. Pääsyliput olivat kuitenkin reissumme halvimmat, vain yhdeksän euroa per henkilö (vauvat ilmaiseksi). Kierroksella päästiin tutustumaan salaisiin asuintiloihin, joissa Frankin perhe, van Pelsit ja Fritz Pfeffer piilottelivat natseilta vuosina 1942–1944. Jos haluaa tehdä kokemuksestaan vielä vaikuttavamman, kannattaa lukea Anne Frankin päiväkirja pohjalle.

Anne Frankin patsas, Amsterdam
Salla ja poika vuokrarattaissa Anne Frankin patsaan vierellä.

Kapeat rappuset johtavat ylimpiin kerroksiin. Seinillä on edelleen Annen keräämiä julkimoiden ja muiden kuvia, muuten huoneet ovat vailla sisustusta. Opastusmateriaalit kertovat museokävijälle piiloutuneiden, etupäässä  tietysti Annen, tarinaa. Vitriineissä esitellään tytön kirjoituksia, museokaupassa myydään päiväkirjaa lähes jokaisella kielellä (miten tuotteistettua tragediaa!). Lippuhintaan sisältyy äänisysteemi, jolla kuulokkeista saa kuulla tarinaa talossa edetessä.

Poika kulki kätevästi ja välillä itsekseen höpötellen isänsä mukana kantorepussa ja tutkaili museota muiden mukana. Väkeä otettiin sisään ryhmä kerrallaan, joten tiloissa ei ollut liian ahdasta. Huonojalkaisille ahtaissa rappusissa kiipeily saattaa olla hankalaa. Sielualiikuttavaa oli päästä näkemään huoneet, jotka pienuudestaan huolimatta toimivat symbolina hyvin suurelle historian sivujen kärsimysnäytelmälle.

Taide-elämyksiä Van Gogh -museossa

Muulle osastolle museoaukiolla sijaitseva (matkaa hotellilta 700 metriä) Van Gogh -museo oli pikemmin luokkaa onpahan nähty, mutta Jani oli haltioissaan.

Van Gogh Museum, Amsterdam
Van Gogh -museossa on myös kosketeltava versio auringonkukkateoksesta.

Teosten viereen oli dokumentoitu taustatietoja maalauksista. Lisäksi huoneiden seinillä kerrottiin laajemmin Van Goghin taiteilijaelämän vaiheista. Aulasta olisi saanut käsiinsä myös äänikierroksen, mutta se jäi tällä kertaa väliin.

Museokierroksen jälkeen kävimme ostoksilla museokaupassa ja kahvilla siistissä ja valikoimiltaan kattavassa museokahvilassa.

Vauvan ja rattaiden kanssa homma sujui kuin tanssi: Pääsimme sisään erillisestä ovesta, ja hissin avulla kerrostenvälinen navigaatio onnistui erinomaisesti.

Tännekin olimme ostaneet liput ennakkoon. Liput ostetaan tietylle kellonlyömälle, joten museon sisällä oleva väkimäärä pysyy kohtuullisena. Rattailla olikin suht helppo huristella varsin väljässä tilassa.

Kanavaristeílyllä ympäristö tutuksi

Olimme tehneet hotellivarauksen Booking.comin kautta, ja sieltä saapui myös alennuskoodi kaupungin eri kohteisiin. Suuntasimme QR-koodin kanssa Blue Boat -risteilykeskukseen (noin 500 metriä hotellilta) ja esitimme koodin tiskillä. Ei kuulemma toiminut. Kaksi virkailijaa vaihtoi pari sanaa hollanniksi, ja alennus myönnettiin. Normaalin 15–18 euron (hinta vaihtelee ajankohdasta ja lippujen ostopaikasta riippuen) hinnaksi tuli 9,50 euroa per lippu.

Blue Boat -kanavaristeilyllä Amsterdamissa
Amsterdamille tyypillisiä kapeita asuinrakennuksia kanavalaivasta käsin katsottuna.

75 minuutin risteilyn ajaksi saimme korviimme kuulokkeet, joista kaikui aika ajoin ilmoille tarinaa ympäristöstä. Paatin kapteeni kertoi kuitenkin huomattavasti mielenkiintoisempia juttuja virallisen ääniopastuksen välissä. Muun muassa sen, että kanaaleihin päätyy vuosittain 17 000 polkupyörää ja muutama auto. Kapteeni myös ihmetteli, miksi Amsterdamia sanotaan pohjoisen Venetsiaksi – Venetsian kun pitäisi olla etelän Amsterdam!

Kanavien varsilla on paikoin kaiteita, jotka eivät ole kuitenkaan kaupungin asentamia – vaan vakuutusyhtiön, joka on kyllästynyt maksamaan isoja korvauksia veteen ajetuista landrovereista ja muista pirsseistä.

Risteily lähti liikkeelle Singelin kanavasta, ja kulki sieltä useiden muiden kanavien (gracht) kautta satama-alueelle ja sieltä takaisin.

Rijksmuseumista punaisten lyhtyjen alueelle

Rijksmuseum, Gallery of Honour
Rijksmuseum, Gallery of Honour.

Kuten muihinkin museoihin, olimme ostaneet ennakkoliput kansallismuseoon (Rijksmuseum), joka sijaitsee vaikuttavan näköisessä rakennuksessa. Liput ovat voimassa ostopäivästä puoli vuotta, joten Rijksmuseumin kohdalla ruuhkia oli odotettavissa. Tähtäsimme paikalle kuitenkin ohjeistuksen mukaisesti hieman kello kolmen jälkeen (kannattaa huomata, että museo kuitenkin sulkeutuu jo kello viisi).

Museossa on valtavasti nähtävää, ja tarkasteluun voisi käyttää kokonaisen päivän. Tarkoituksenamme oli kuitenkin tähdätä katsomaan lähinnä kunniagalleriaa ja siellä Rembrandtin sekä Vermeerin teoksia.

Rattaiden ja vauvan kanssa kulkeminen onnistui täälläkin erinomaisesti. Museo oli käymistämme kohteista tilavin ja hissit toimivat jälleen kelvosti.

Yhtenä päivänä suuntasimme tarkastamaan Dam-aukiota, vanhaa kirkkoa (Oude Kerk) ja muita maamerkkejä. Pienoiseksi onnettomuudeksi päädyimme punaisten lyhtyjen alueelle, jonka tarjontaa heijastui koko seurueen verkkokalvoille. Coffeeshopeista putkahti kadulle vastaantulijoita seisovin silmin. No, nähtiinpä tuokin, vaikka kiireellä pois pyrittiin.

Museoiden lisäksi Amsterdamin tekemiset koostuivat lähinnä ruokailuista ja kiertokävelyistä. Tekemistä paikalla olisi vaikka kuinka paljon, mutta tämä lomamatka tuli tehtyä rauhallisen ohjelman saattelemana – vauvankin vuoksi – ja hyvä näin.

Kävelyllä kipaistiin myös keskustan liepeillä olevassa Vondelparkissa, joka tarjosi Janille lisäksi erinomaisia aamulenkkimaastoja.

Aamulenkillä Amsterdamin Vondelparkissa
Aamulenkillä Vondelparkissa.
Waterstones-kirjakauppa, Amsterdam
Salla kierteli paikalla useammassa kirjakaupassa – tässä Waterstones.

Syömisiä

Thrill Grill, Amsterdam
Thrill Grillissä burgerilla.

Thrill Grill palveli illallistuspaikkanamme kahtena iltana, sillä se sijaitsi sopivasti hotellimme lähettyvillä, tarjosi tarpeeksi rauhallisen ympäristön lapsiseurueelle ja erinomaista (vähän parempaa) pikaruokaa. Käytännössä kyseessä oli trendikäs uuden aallon burgeripaikka, jossa purilainen kootaan oikeista aineksista, kunnon pihveistä ja niin edelleen.

Kahvila Pluk, Amsterdam

Kahvila Pluk toimii kahdessa osoitteessa lähes vierekkäisillä kaduilla Anne Frankin talon läheisyydessä. Valitsimme näistä tilavamman ja paremmin rattaidenmentävän version. Söimme pojan kuukausipäivän kunniaksi mainiota porkkanakakkua (päivänsankari söi banaania) ja joimme kahvit odotellessamme museovierailulle varattua aikaa. Kahvilassa on erittäin ihastuttava pastellisisustus ja myynnissä hurmaavia oheistuotteita pirteistä kalentereista hillopurnukoihin (Sallan huomio).

Cafe Americain, Amsterdam

Cafe Americain on hieno art deco -maisemassa toimiva iso kahvila, joka sijaitsee hyvin keskeisellä paikalla Leidsepleinin lähellä. Päädyimme paikalle ensin kahville ja toisena päivänä menimme sinne lounaalle. Hintataso ei onneksi ollut niin radikaali, mitä puitteet ja palvelutaso antoivat ymmärtää. Myös vauvat olivat lämpimästi tervetulleita.

The Pantryyn yritimme saada pöytävarausta tulopäivästä lähtien. Pantry on kompakti, mutkatonta paikallista ruokaa kohtuulliseen hintaan tarjoava ravintola – ja äärimmäisen suosittu. Saimme lopulta pöytävarauksen viimeiselle illalle. Ruokalistalta löytyi kaikenlaisia perunavirityksiä makkaroilla tai lihapullilla. Kuulostaa hyvin arkiselta, mutta nämä annokset oli tehty viimeisen päälle ja suurella sydämmellä.

Summattuna

Vauvan kanssa Amsterdam oli hyvin mutkaton paikka liikkua – vaikka hieman toisin olimme kuulleet ja lukeneet. Mukulakivet olivat rattaiden kanssa pikkuisen hankalat, mutta niitä ei reiteillämme juuri ollutkaan. Kantoreppu vauvalle oli ehdottoman hyvä lisävaruste. Vauvan ruokaa sai lämmitettyä ravintoloissa, paikallisesta kaupasta löytyi sose- ja vaippatäydennyksiä, ja monet paikalliset olivat vauvasta haltioissaan.

Kaupunki on täynnä polkupyöriä (toista miljoonaa pyörää vajaan miljoonan asukkaan kaupungissa), ja ne suhailevat autoteiden vierellä omilla kaistoillaan. Samoilla kaistoilla suhailevat myös skootterit ja mopot – kaikissa kuljettaja ilman kypärää. Kypärää ei liioin näkynyt lapsilla, joita kyyditettiin mukana. Teiden ylittäminen vaati paikoin monta silmäparia, kun piti pitää silmällä autoja, raitiovaunuja – sekä lähinnä hulluilta vaikuttaneita pyöräilijöitä (joiden nopeus on helposti 30 km / h).

Kokonaisuudessaan Amsterdam on kiinnostava ja monipuolinen kaupunkikohde, jonka keskeiset nähtävyydet ovat varsin kompaktilla alueella. Oman upean ripauksensa soppaan tuovat hienot vanhat rakennukset, joita kaupunki on pullollaan. Paikalliset ihmiset olivat ystävällisiä ja kohteliaita. Nähtävää ja koettavaa riittää toisellekin vierailulle.

Ystävällinen ja mukava Kroatian Split

Ennen pääsiäistä riensimme neljän hengen porukalla Kroatian Splitiin. Erityisesti huomioitavaa on, että seuraavat kokemukset on kirjoitettu ennen Splitin turistikauden alkamista. High season alkaa paikallisten mukaan yleensä pääsiäisestä. Reissu turistikauden ulkopuolella varmastikin näkyy seuraavassa tekstissä (sekä otsikossa).

20170410_092911

Perusfaktat

  • Rahayksikkö Kuna, HRK (suomeksi käännettynä näätä, tällä hetkellä 1 € = 7,4 HRK).
  • Sähkö: Suomalaiset vermeet toimivat suoraan.
  • Vesi: Splitissä juomakelpoista.
  • Aikaero Suomeen nähden: -1 h.
  • Lentoaika suoralla lennolla (Finnair, taisi olla myös suotuisat tuulet): 2 h 30 min.
  • Hintataso: Splitin turistisimmassa osassa palatsin ja vanhan kaupunginosan maastolla neljän hengen illallinen (pääruoat, jälkiruoat, kivennäisvedet ja yhdet annokset viiniä) 500 – 700 HRK eli 67 – 94 €. 1,5 vesipullo kaupassa 5 HRK (67 snt); cappuccino 10 hrk (1,30 €).

Majoitus

20170408_131334

Varasimme majoituksen Booking.comin kautta. Tarjontaa on paljon. Turistikaudella kapasiteettia varmasti tarvitaankin. Nyt sai valita vapaasti parhaat päältä. Päädyin buukkaamaan meille Tifani Luxury Roomsin, joka on saanut Booking.comissa tätä kirjoittaessa sijainnista arvosanan 9,7 ja yleisarvosanaksi 9,3. Sivuston mukaan ”tämän majoituspaikan hinnat ovat keskimäärin kaupungin kalleimpia”. En tosiaan tiedä turistisesongin taksoja, mutta me maksoimme kahdesta huoneesta viidelle yölle noin 550 €.

Huoneet sijaitsevat aivan Diocletianuksen palatsialueen vieressä (yllä oleva kuva on otettu majoituksen oviaukolta). Varasin meille ennakkoon hotellikuljetuksen noin 30 km päässä sijaitsevalta lentokentältä, hintaa 35 €. Jos haluaa huomattavia säästöjä, niin paikallisbussilla pääsee 500 metrin päähän palatsista muutamalla kunalla eli alle eurolla. Virallinen lentokenttäbussikin taisi maksaa alle pari euroa.

split tifani luxury rooms

Tifani oli meitä vastassa, kun taksi jätti 10 metrin päähän majapaikasta. Nainen esitteli huoneet, ja samalla hoidettiin sisäänkirjautuminen. Huoneet on sisustettu skandinaaviseen tyyliin, ja ne olivat puhtaita ja siistejä. Saman käytävän varrella oli yhteensä neljä huonetta.

Palvelu oli tämän majoituksen huikein juttu: Kaikki tarvitut asiat hoidettiin nopeasti, ja asiakaspalvelu pelasi Whatsappin kautta täydellisesti. Kyselin tietenkin kaikenlaiset ravintola- ja nähtävyysvinkit lepäillessäni ja nakertaessani huoneeseen tarjolle jätettyjä suklaakeksejä.

Tilassa ei ollut vastaanottoa – henkilökunnan tukikohtana oli ilmeisesti samaan omistajaan jollakin tavalla liittyvä Hotel Peristil noin 20 metrin päässä palatsimuurien sisäpuolella. Siellä syötiin myös huonehintaan kuulunut aamiainen. Tarjolla oli kahvia (espresso, cappuccino, americano), mehua, jogurttia, mysliä, hedelmiä, levitteitä, leipää (ennakkotilauksesta myös gluteenitonta) ja erilaisia munaruokia (munakas juustolla ja kinkulla, paistettu kananmuna, keitetty kananmuna).

20170411_072631

Hotellin ravintola, jossa aamiainen tarjoiltiin, oli Tifani Restaurant, joten se ainakin oli oletettavasti huoneitamme vuokranneen Tifanin bisneksiä. Söimme yhden illallisen siellä, ja sekä palvelu että ruoka olivat erinomaisia. Ravintola ei ole aivan palatsialueen turistikeskiössä, joten se on varmasti atmosfääriltään rauhallisempi ratkaisu sesonkiaikaankin.

Tekemisiä

20170409_154009

Rooman valtakunnan keisarismiehen Diocletianuksen palatsi on kaupungin the nähtävyys. Kapeiden kujien varrelta löytyvät mm. katedraali-mausoleumi (joka oli valitettavasti suljettu turisteilta pääsiäisviikon messujen vuoksi), katedraalin torni, kellari sekä monenlaista museota, ravintolaa ja kauppaa.

Kävin tornissa katsomassa kaupunkia (kuva alla). Lippu taisi maksaa 20 näätää. Ahtaat ja jyrkät portaikot eivät sovi huonokuntoisimmille tai liikuntarajoitteisille (eivätkä välttämättä vauvavatsaisille, Sallan huomio).

20170409_152930.jpg

Palatsin kellariin oli noin 40 kunan pääsymaksu (opiskelijat 20 hrk), mutta se ei ehkä ollut edes pienen hintansa väärti. Jonkin verran tekstitauluille oli raapustettu selityksiä, mutta huomattavasti enemmän olisi kaivannut elävöitystä ja tarinoita historialliseen tilaan.

Kipaisimme myös Marjan-kukkulalla metsän siimeksessä. Kuvassa alla olemme Sallan kanssa sillä näköalatasanteella, jolta kaikki turistit nappaavat ”sen kuvan”. Taustalla näkyy Splitin keskusta.

20170409_124428

Jatkoin itse vielä matkaa Marjanin huipulle – askelmia oli kokonaisuudessaan tuhatkunta.

20170410_103042

Yhtenä päivänä kävimme läheisellä Bračin saarella Supetarin kaupungissa (Jadrolinijan paatti, tunnin matka suuntaansa, edes-takainen lippu maksoi muistaakseni 40 näätää per nuppi. Saarelta suositeltiin katsottavaksi Bolin kaupunki, mutta sinne olisi täytynyt ottaa vielä 40 minuutin bussimatka suuntaansa, joten pyörimme vain ympäri Supetaria. Bračin vieressä oleva Hvarin saari on lukemani mukaan eläväisempi tapaus, mutta koska turistisesonki ei ollut päällä, lauttayhteydet sinne olivat heikot (ja matkustusaikaa olisi tullut edes-takaisin neljä tuntia).

Dalmatian rannikolla on tiemmä maailman kirkkaimpiin kuuluvia vesistöjä, alla pikainen räpsäisy Supetarin venelaitureilta.

20170411_100329

Tekemisemme keskittyivät lähinnä ympäriinsä kävelyyn, muutamiin kohteisiin tutustumisiin sekä syömiseen. Alla kuva Splitin keskeisimmästä rantakadusta Rivasta. Tämän varrelta emme itsellemme mitään mielekästä löytäneet – Ravintoloita, baareja ja sen sellaistahan tuossa lähinnä on.

20170408_165640

Kuvassa alla palatsialueen yksi aukio, johon ihmiset kokoontuivat illan tullen kuuntelemaan musiikkia. Salla epäili, että eivät maastot voineet täysin keisarinaikaisia olla, sen verran puunatulle paikat näyttivät. Toisaalta onhan täällä eräitä parhaiten säilyneistä Rooman valtakunnan rakennusroippeista ja muista, joten tiedä häntä.

20170408_201411

Syömisiä

Kalaa ja mereneläviä suositeltiin Dalmatiassa syötävän, joten minähän söin. Yhden kerran tilasin täytetyn pihvin ja kerran lammasta (jota sitäkin kehuttiin ja joka oli erinomaista), mutta muuten mentiin kalalinjalla:

20170411_115833

Kysyin Supetarissa, että mitä kalaa on tarjolla. Tarjoilija toi tarjonnan näytille. Tarjolla oli ainakin kampelaa ja jotakin haita. Päädyimme ottamaan anopin kanssa pienempiä kaloja (joiden nimistä en päässyt selvyyteen). Hyviä olivat. Kuvassa alla tämä annos.

20170411_124957

Muut syömiseni sisälsivät ainakin mustaa risottoa (valmistetaan mustekalasta, oikein hyvää), sardiineja, tonnikalaa ja miekkakalaa. Parasta tonnikalaa olen syönyt Borneolla Kota Kinabalussa, mutta tämä tonnikala kiilasi listoilla toiseksi.

Kahvikulttuuri on rantautunut melko selvästi Italiasta. Kahvitarjonta oli aamiaispaikassa espressopohjaista, mutta muutoin ei kahveja taidettu juoda: 10 metrin päässä majapaikasta oli 4 Soul Coffee, jonka omistajan mukaan kahvila on ainoa laatuaan Dalmatian rannikolla. Tarjolla oli espressopohjaisia juomia, mutta myös Chemex-karahvilla tehtävää suodatinkahvia. Kahvivalikoimassa oli myös suomalaista tuttavuutta, Kaffa Roasteryn herkkua.

Takaisin kotiin

Split oli hyvin nähty neljässä päivässä. Yhden päivän olisi voinut hyvin käyttää esimerkiksi Kastelan linna-alueen, Trogirin kylän ja Klisin linnan tarkasteluun. Toisaalta myös saarella olisi voinut piipahtaa pidempään.

Splitin lentokenttä on varsin pieni (vaikka onkin Kroatian toiseksi vilkkain). Olimme tunnollisina suomalaisina paikalla pari tuntia ennen koneen lähtöä. Vaikka kävimme kahvilla ennen turvatarkastusta, taisimme kökötellä siitä huolimatta lähtöaulassa reilun tunnin. Tämäkin on tietysti aivan eri juttu turistikaudella.

 

20170412_140459

San Franciscon nähtävyyksillä

Pistäydyin työmatkalla Las Vegasissa, ja sen jatkoksi päätin ottaa muutaman lomapäivän tarkastaakseni San Franciscon. Olin halunnut käydä siellä jo pidemmän aikaa – eikä vähiten kehutun laatukahvilakulttuurin vuoksi.

Las Vegasissa tuli vietettyä viikko, mutta kuitattakoon se näillä parilla kuvalla:

20161027_125631

20161027_135134

Las Vegas kasinoineen ja 24 tuntia vuorokaudessa elävine viihdetarjontoineen ei ole unelmakohteeni. Onpa se kuitenkin nyt nähty, ja työrintamalla reissu oli varsin antoisa. Yksi hienoimmista kohteista oli näiden kuvien demonstroima Hooverin pato 45 minuutin matkan päässä Vegasista. Yllä olevassa kuvassa näkyy kallioiden värivaihdoksesta näppärästi se, miten joki on kuivunut aikojen saatossa. Viereisessä kuvassa pato näkyy taustalla ja mölötän 270 metriä Colorado-joen yllä makaavalla sillalla.

No, mutta nyt jo San Franciscoon!

Vietin SF:ssa neljä kokonaista päivää. Agendalla olivat kahvilat sekä perusnähtävyydet. Kahviloista en tässä kerro, sillä kuvailin kokemuksia kahviblogiini. Perusnähtävyyskierrokselle kuuluivat Golden Gate -silta, Golden Gate -puisto ja siellä olevat Japanese Tea Garden sekä California Academy of Sciences, Alcatraz-saari vankiloineen, Chinatown, Coit-torni, Fisherman’s Wharf sekä Ferry Building. Lähdetään kierrokselle.

20161029_100146

Haight-Ashburyssa sai alkunsa hippiliike. Yllä oleva Grooves ei ole kaupunginosassa, mutta kuvastaa riittävän hyvin meininkiä. Kuljin Hashburyn – Kuten Hunter J. Thompson on kaupunginosaa nimittänyt – läpi suunnistaessani Golden Gate -puistolle.

20161029_103514

Puistossa majaileva California Academy of Sciences oli hienoinen pettymys. Lippu maksoi jokusen kymmenen dollaria. Kompleksista löytyy akvaario, planetaario, jonkinlainen trooppinen kävelykierros, mineraalinäyttely ja maanjäristyssimulaattori. Planetaarioon en jaksanut jonottaa. Akvaariossa oli ihan hauskoja ötököitä. Maanjäristyssimulaattori oli mielenkiintoinen – niin myös miljoonan muun turistin mielestä. Skip. Jokusen tunnin paikalla pyörin ja olihan rompe laitettu kivasti esille. Silti varsin perusmuseo.

Sen sijaan vastapäätä sijainnut japanilainen zen- / teepuutarha antoi rahalle (lippu taisi maksaa kahdeksan dollaria) vastinetta. Käyskentelin hienoissa maisemissa puutarhan yksityiskohtia ihmetellen:

20161029_130244

Jatkoin noin 20 kilometrin nähtävyysmatkaani Presidion suuntaan. Matkan karkean reitin voit katsoa alta tai Google Mapsista.

Majapaikkani oli Union Squarella Chancellor Hotellissa. SF:ssa ei juuri edullista majoitusta ole tarjolla. Bongasin ensin yhden vaihtoehdon viideksi yöksi noin satasella per yö. Paikka vain sattui olemaan keskellä Turk Streetiä, jossa matkailijakokemusten mukaan tarjotaan huumeita keskellä päivää ja öykkäröidään muutenkin isommalla kädellä. Nou tänks. Chancellor maksoikin sitten rapiat 900 samalta ajalta. Aamiaisrahat pystyi tienaamaan näppärästi jättämällä huonepalvelun väliin – Jokaista väliin jätettyä päivää kohden sai seitsemän dollarin etusetelin paikan ravintolaan. Takaisin reitille.

20161029_150827.jpg

Presidion kautta Golden Gatelle suuntaaminen tuntui fiksulle idealle. Oli mukava taivaltaa polkuja ja tarkastella Tyynenmeren tyrskyjä ennen ison punaisen kohtaamista. (Taisin ajatella, että kaikki voivat googlettaa Golden Gatesta kuvan, joten en sitten valmistellut moista tähän, höh.) Golden Gate on tässä jo sivuutettu, kun katse käy entisen sotilaslentotukikodan eli Crissy Fieldin yli kohti SF:n keskustaa:

20161029_155411

Pelikaani!

Ei turpiinissa, vaan saarella. Lintu on espanjaksi alcatraz ja siitäpä on nimensä saanut maailman kovimmaksi vankilaksi tituleerattu loukko. Taitaa muuten näkyä yläkuvassa vasemmalla.

Kun olin todennut, että jalkojani ei tarvitsekaan amputoida 20 kilometrin kävelymatkan jälkeen (olin kävellyt viikon sisään jo reilut 150 km), päätin suunnata vankilasaarelle. Oikeasti tässä oli pakkorako, sillä olin varannut reissun jo kuukautta aiemmin. Niin kannattaa varata sinunkin, sillä paikan päällä myydään varsin todennäköisesti eioota.

Sateessa seisomisen jälkeen (oli reissun toinen sadepäivä – toinen oli Las Vegasissa kesken allasbileiden. Ja Nevadan autiomaassa sataa pari kertaa vuodessa – Jopas sattui!) pelikaanisaaren vierailijat lastattiin paattiin, joka putputti parikymmentä minuuttia kohteeseen.

Saarella on muutamia rakennuksia ja suuntasin muiden perässä siihen kärkikohteeseen eli itse sellirakennukseen. Kun oli jonottanut sateessa paattiin pääsyä, niin olipa erinomaista päästä jonottamaan kylmään betonibunkkeriin äänilaitteiden jakamista. En ole jonotuskohteiden ystävä, kuten arvata saattaa. Tuplajonotus kuitenkin kannatti, kun korviinsa sai Cellhouse Audio Tourin (lyhennän CAT). Eli kuulokkeet korville ja sitten nauhoitteelta tulevien ohjeiden mukaan selliosastoa kiertämään.

CAT on entisten vankien ja vartijoiden puhuma kierros ympäri vankilaa. Tutuksi tulevat muun muassa vankilan kapina (ja nähdyksi sotilaiden vankilan sisään ampumien kranaattien jäljet), se kuuluisin pakoyritys reitteineen, eristyssellit sekä ruokasalin atmosfääri (Alcatrazissa tarjoiltiin erikoisenoloisesti USA:n parasta vankilaruokaa).

20161030_114101

Näkymä Alcatrazilta SF:n keskustaan. Taas alkaa sataa.

Saarella on paljon muutakin. Itse tosin tarkastin vain saaren historiasta kertovan viisitoistaminuuttisen videon ja suuntasin paluulaivalle. Pelkästään CAT sekä historiaa havisevat seinät ovat lipun hinnan arvoinen kombo. Suosittelen.

Kalastajasatamaa ja näköaloja

Eräänä päivänä kipaisin Fisherman’s Wharfille. Siellä on hyvä turistin olla, matkaoppaassa sanottiin. Sen olivat monet turistit ja turistirompekauppiaat onkeensa ottaneet, huomasin. Se oli semmoista. Ilahduttavia olivat kuitenkin vanhat purret sekä yhdellä laiturilla uikuttavat merileijonat. USS Pampanito -sukellusveneessä olisin halunnut käydä, mutta se oli lähtenyt kuukaudeksi lomille.

20161031_113023

Kalasataman turismilöyhkästä kiemurtelin kohti Coit Toweria. Art deco -tornilla on vartta rapiat 60 metriä, mutta se on pystytetty yhdelle kaupungin monista kukkuloista, joten näköala on kiva.

20161031_103555

Otin teille tällaisen räpsyn, jossa näkyvät Golden Gate horisontissa sekä Alcatraz oikeassa reunassa. Niiden välimaastoon sijoittuu kalastajasatama. Jos katseen kääntää tuosta vasemmalle, niin nähdään SF:n ydinkeskustaan ja Union Squarelle.

Yksi ravintolasuositus: State Bird Provisions

En ole omaperäinen tämän kanssa. Jos googletat ravintolasuosituksia SF:oon, saanet saman vastauksen. Toki siellä keikkuu myös miljardi kertaa kalliimpi French Laundry, mutta mennään sinne sitten vasta miljardööreinä.

Ei ollut kaukana, että tämä väliotsikko olisi jäänyt kirjaamatta, sillä en ollenkaan tiennyt, pääsenkö illallistamaan kyseiseen Michelin-tähden ansainneeseen ravintolahelmeen.

Koetin tehdä pöytävarausta netissä paria kuukautta ennen. Tuloksetta.

Koetin soitella puhelimitse peruutuspaikkojen perään SF:sta (oikeastaan laitoin hotellin conciergen tekemään niin). Tuloksetta.

Menin sitten jonottamaan paikalle varttia ennen avaamista. Jonoa oli jo jonkin verran. Ovet aukesivat. Ensin otettiin sisään pöytävarauksen tehneet. Sitten jono alkoi lipua. Kuinka monta henkeä, sir? kysyttiin. Yksi, kerroin. Perfect, vastattiin. Sain paikan baaritiskin päästä. Paikan numero oli kaksi. Ykköselle ei tullut ketään. Tämä oli aika mainio paikka.

State Birdin konsepti on kiehtova: Kokit huseeraavat silmien edessä jos jonkinlaisten ruokien parissa. Sitten ne lähtevät kiertämään tarjoilijoiden käsivarsilla ja jokaiselta asiakkaalta kysytään, maistuisiko. Jos maistuu, niin asiakkaan edessä olevaan korttiin tehdään merkintä, minkä hintaluokan apetta on tullut minkäkin verran otettua.

20161101_174000

Tässä on joku state bird maistossa. Kiertävät annokset ovat nimeltään provisions. Ruokalistasta tilattavat pääruoat kulkevat nimellä commandables.

Nappailin arviolta kahdeksan apetta tarjoilijoiden tarjottimilta maisteluun. Jälkkäri tilattiin listalta. Tarjoilija kysyi, että mitä haluaisin. Vaatimattomana jälkiruokien ystävänä vastasin, että haluaisin oikeastaan koko menyyn (viisi herkkua). Tarjoilija sanoi, että sehän sopii. Josko laitetaan kaikki puoliksi, niin pystyy vielä napaansa ahtamaankin? Indeed!

20161101_182315

Jotain granaattiomenahommaa, mutakakkua, jätski-”voileipä”, joku hyytelöjuttu ja maapähkinämaito. Meinasi taju lähteä näiden kanssa.

Vatsa tuli täyteen noin sadalla dollarilla (tähän laskettu mukaan erittäin avokätinen 20 dollarin tippi). Hinta ei siis michelinläiseksi päätä huimaa, mutta varaus kannattaa tehdä hyvissä ajoin.

Kaupungista jäi tarkastamatta erityisesti hieno ja monenkirjava kulttuuritarjonta. Myös lähellä sijaitseva Muir Woods upeine puineen, paikallinen viinirepertuaari sekä Oakland jäivät katsastamatta. Jotain siis seuraavaankin kertaan.

Save

Viisi päivää Dublinissa

Kävimme vaimon ja appivanhempien kera viiden päivän kesälomareissulla Dublinissa. Seuraavassa hieman fiiliksiä, ja vinkkejä, matkalta.

Dublinin lentokentältä pääsee keskustaan taksilla (20 – 30 €) sekä ainakin kolmella erilaisella bussivaihtoehdolla: Aircoachilla (9 €), Dublinin julkisen liikenteen AirLinkillä (6 €) sekä paikallisbussin peruslinjalla (3,30 €). Matkaajille suunnatut Aircoach ja AirLink menevät oletettavasti sellaisiin paikkoihin, joihin matkaajat yleensä ovat menossa, ja ilman turhia pysähdyksiä. Otimme kuitenkin itse paikallisbussin alle – Se on varmastikin hitain – tosin myös edullisin – vaihtoehto, mutta sen kyydissä pääsee heti kättelyssä paikallisen meiningin makuun. Lähtiessämme Dublinista otimme taksin lentokentälle, ja se kustansi Parnell Streetiltä tasan 20 €.

IMG_3148

Yllä paikallisbussin liput. Niitä pystyi ostamaan lentokentän Sparista, ja vaihtoehtoa kysyttäessä vastasin myyjälle ”the cheapest one”. Matkaajille suunnatut bussilinjat lähtevät ilmeisesti heti lentokentän edestä. Paikallislinjat puolestaan kulkevat lentokentän pääovien edessä olevan rakennuksen takaa. Paikallisilta sai hienosti apua oikeille suunnille.

Olimme Dublinissa jo yhdeksän aikaan aamulla, joten huoneemme Kingfisher Townhousessa Parnell Streetillä ei ollut vielä valmis. Jätimme matkalaukkumme säilytykseen ja suuntasimme Capel Streetillä sijaitsevalle Brother Hubbardille, josta olin kuullut saatavan hyvää kahvia.

IMG_3145

Kuvassa yllä: Paikalliset pitävät sadetta Brother Hubbardissa. Viiden päivän aikana satoi neljänä päivänä vettä. Sateet olivat noin vartin kuuroja, ja sade taukosi välillä joskus vartiksi, joskus pariksi tunniksi. Kuvassa alla olemme veli Hubbardin herkkujen äärellä.

IMG_3146

IMG_3154

Kuvassa yllä kaupunkia halkova Liffey-joki, jonka äärelle pääsimme nopeasti kahviteltuamme. Kuvassa alla puolestaan reissun toinen shoppailukohteeni (toinen oli Aran-neuleita myyvä puoti): Käsintehtyyn Donegal-tweediin erikoistunut liike Kevin & Howlin Trinity Collegen lähellä, Nassau Streetillä. Olin lätsänostoaikeissa, mutta valitettavasti upeista hatuista (joita oli paljon) ei löytynyt minulle kokoa. Päädyin kuitenkin ostamaan hienon merinovillaisen kaulahuivin.

IMG_3166
IMG_3193
Dublinissa järjestettiin Euroopan suurimpiin kuuluva laatukahvitapahtuma reissumme aikana, ja poikkesimme RDS Simmonscourtin messuhalleilla yhden päivän aikana. Lähelle pääsi kätevästi DART-junalla Connolly asemalta, joka sijaitsi noin kilometrin päässä majapaikastamme. Kirjoitin kahvitapahtumasta raportin asiaan vihkiytyneeseen blogiini.

IMG_3326

Myöhemmin kipaisimme DARTilla Howthin kalastajakylässä (kuvassa yllä), joka on noin 20 minuutin junamatkan päässä Connollystä. Alla kuva koko päivän voimassa olevasta meno-paluulipusta. DART-systeemin käyttö vaikutti kokonaisuudessaan hyvin yksinkertaiselta.

IMG_3480

IMG_3503

Vaikka emme ole suuresti kaupunkien ”pakollisten kohteiden” ystäviä, niin täytyyhän nekin usein katsoa. Olutvalmistaja Guinnessin useampaan kerrokseen rakennettu Storehouse, joka esittelee Guinnessin valmistusta vaihe vaiheelta, kuuluu näihin pakollisiin kohteisiin. Kipaisimme appiukon kanssa paikalla eräänä aamuna. Itseäni kiinnosti markkinointimiehenä eniten Guinnessin mainontaa käsitellyt osasto (kuvassa yllä). Storehousen ylimmästä kerroksesta sai pääsylippuun sisältyneen tuopillisen sitä itseään. Varsin tuoretta Guinnessia pääsi maistelemaan, ja olihan se ihan eri sfääreissä kuin kaupasta ostetut tai edes kotimaassa hanasta lasketut.

IMG_3535

Trinity Collegen (kampus kuvassa yllä) vanha kirjasto on yksi pakollinen nähtävyys, ja hieno se onkin. Lippua tosin myydään ensisijaisesti Book of Kellsin lippuna. Kirjan tunnistaa siitä, että se on vitriinissä ja vähintään tusina matkailijaa on sen ympärillä nenä pleksissä kiinni. Jos haluaa tutustua vähintään yhtä kauniisiin niteisiin (ja useampaan huoneelliseen sellaisia tarinoineen), suosittelen lämpimästi ilmaista Chester Beatty Libraryä Dublinin linnan maastoilla. Salla kirjoittanee siitä Aarrekirjastoonsa jossakin vaiheessa.

Kaksi ravintolatärppiä Dubliniin

Emme olleet tarkastaneet kaupungin ravintolatarjontaa ennakkoon, vaan löysimme helmet aivan sattumalta. Toinen löytyi Talbot Streetiltä, jota pitkin matkasimme eräänä päivänä Connollyn asemalle. Toisessa kerroksessa sijaitseva 101 Talbot (kuvassa alla) tarjoaa todella herkullista ruokaa kohtuulliseen hintaan. Set menu eli alkuruoka, pääruoka ja jälkkäri samassa paketissa maksoi 30 € – Valinnan sai tehdä noin viidestä vaihtoehdosta kutakin. Tarjolla oli myös paikallisten pienpanimojen oluita, ja palvelu oli huippuystävällistä. Ravintola on todella suosittu, joten pöytävaraus on suotava.

IMG_3289

Toinen ravintolatärppi löytyi italialaisen korttelin maastoilta. Paikalla on ilmeisesti useampi saman omistajan ravintola, mutta Wallace’s Taverna oli näistä napakymppi. Vieressä ollut Enoteca delle Langhe ei ollut aivan niin hyvä, joskaan ei huonokaan.

Päiväreissu Glendalough-Kilkenny

Dublinissa on tuhottomasti erilaisia yrityksiä, jotka tarjoavat päiväreissuja joka puolelle Irlantia. Katselin alustavasti reissua Moherin jyrkänteille sekä Giant’s Causewaylle, mutta ne olisivat olleet etäisyytensä puolesta yhtä bussissa istumista. Päätimmekin tutustua huomattavasti lähempää löytyvään Glendalough’n kelttiluostarialueeseen (kuvassa alla) Wicklow-vuorten kupeessa sekä samalla reissulla Kilkennyn kylään.

IMG_3391

Selvittelin ennakkoon eri matkanjärjestäjiä, ja kyselin niitä Dublinin turistitoimistoa myöten, mutta päädyimme kuitenkin vaihtoehtoon, johon varmasti suurin osa matkaajista päätyy: Paddywagoniin, joka pitää turistiroipeliikkeitä pystyssä eri puolilla kaupunkia. Päiväreissulla oli hintaa 25 € per nenä. Oppaamme kertoi lukuisia historiallisia kertomuksia jo Dublinista, keventeli tunnelmaa vitseillä, ja oli arvosteluasteikolla 0-10 noin 11:n arvoinen opas.

Kilkennyssä kipaisimme katsomassa Pyhän Canicen katedraalia. Sen pihamaalla on yksi harvoista säilyneistä 900-luvun pyöreistä torneista. Glendalough’ssa oli myös yksi, mutta kilkennyläiseen torniin pääsi kapuamaan ylös pientä maksua vastaan. Kapusin, ja otin kuvan kylän nurkasta (oikeassa alalaidassa myös matkaseurueemme):

IMG_3446

Kilkennyssä olisi ollut pari muutakin rakennusta katsottavana, mutta loppuaika meni lounaaseen paikallisessa pubissa. Irlantilainen muhennos oli mainio, ja pitihän sitä Kilkenny-oluttakin Kilkennyssä maistaa!

Hintataso Dublinissa oli Suomen luokkaa – Ei tosin ihan Helsingin tasoa. Ruoat (lounas- tai illallisannos) maksoivat juomineen 12 – 20 €, pubeista sai ruokaa vähän edullisemmin. Salaatteja nämä kaverit eivät liikaa harrasta, mutta onneksi salaattia tai vihanneksia löytyi kuitenkin yleensä side dish -osastolta.

Syyskuun Toscana: Bologna

Bolognan maisemaa.

Menkööt Bolognakin otsikkotasolla Toscanan alle, vaikka kyseessä on Emilia-Romagnan pääkaupunki. Suunnatessamme syyskuussa häämatkalle Italiaan toimi Bologna lentomme määränpäänä, sekä paluulennon lähtöpaikkana. Italiaan tultuamme emme olleet Bolognassa kuin yhden pikaisen yön, mutta Toscanan-kierroksen jälkeen viivyimme paikalla neljä yötä. Yksi päivä tosin meni puolen tunnin junamatkan päässä sijaitsevan Modenan kaupungin ihmettelyyn. Siitäkin myöhemmin.

Bolognassa teimme vaikka mitä, ja seuraavassa on vain varsin kevyt kattaus kaikista matka-aktiviteeteistamme.

Torri Asinellin uumenissa.Näkymää Bolognan ylle Torri Asinellilta.Yllä oleva kuva on Bolognan maamerkkeihin kuuluvan Asinellin tornin sisuksista. Lähes 100-metrisen tornin huipulle pääsee portaita kapuamalla, mikä on lämpimänä päivänä varsin hikinen puhde. Näköalat kompensoivat vaivaa, kuten kuvasta oikealta ja alta voi nähdä.

Toinen puhde oli suunnata Santtuario di San Luca -pyhättöön, joka näkyy alla olevassa kuvassa yläoikealla, kukkulan päällä. Sinne pääsee Portico di San Lucaa – maailman pisintä porttikäytävää – pitkin. Käytävässä on yli 500 holvikaarta ja se kattaa yli neljän kilometrin matkan. Matka on pyhätön suuntaan tietysti pelkkää ylämäkeä.

Bolognan maisemaa.

Portico di San Lucan holvikaarien alla.

 

 

Kuvassa oikealla olemme tulossa alaspäin Portico di San Lucaa pitkin. Kyseinen kävelyreissu ylös ja alas ajoittui myös matkamme ainoaan varsin vilpoisaan sadepäivään. Eipä tullut kuitenkaan kiivetessä vilu.

 

 

 

 

Näin museoihmisenä hävettää tunnustaa (Salla), että taisimme käydä sisällä vain yhdessä museossa, joka tosin sisälsi useamman näyttelyn samassa rakennuksessa. Kyseisen kunnian sai Bolognan yliopiston museot, Museo di Palazzo Poggi. Museo koostuu vanhoista kokoelmista, jotka on koottu uudelleen yhteen: Näimme mm. anatomiaa, sota-arkkitehtuuria, laivojen pienoismalleja, karttoja sekä Sallaa erityisesti viehättäneen vanhan kirjastohuoneen (kuva alla).

Bolognan yliopiston museoissa.Herkkuja ja Ferrareja Modenassa

Aidon balsamietikan koti sijaitsee noin 30 minuutin junamatkan päässä Bolognasta. Toisille Modena on tuttu pikemmin Ferrareista. Punaisen maantiehirmun isä Enzo syntyi Modenassa, alueelta löytyy Ferrari-museo ja Modenassa tai sitä ympäröivillä alueilla on sekä Maranellon punaisen orin että muiden superautovalmistajien tehtaita. Me kun emme ole hirveän innokkaita autojen perään, niin kävimme lähinnä katsomassa Ferrari-museossa, miten hiton kalliita avaimenperiä siellä myydään.

Muutoin päiväretki suuntautui paikalliseen ravintolaan, gelateriaan ja kahvilaan. Alla kuva Modenan kuuluisasta kauppahallista, jonka tunnelmaa myös kävimme aistimassa.

Modenan kauppahallilla.

Tämän reissun paras jäätelöpaikka oli huumaavia makuelämyksiä tarjonnut Cremeria Funivia (kuva alla), Bolognan lahja Italian muutenkin uskomattomalle gelato-maailmalle. Sallan tapana on testata uusissa paikoissa aina suosikkimakuaan stracciatellaa, ja kyllä, Funivian stracciatella vei voiton (monista) muista maistetuista. Namnamnam.

Bolognan paras gelateria Funivia.Bolognaan päättyi häämatkamme, joka kulki siis Firenzen, Luccan, Greve in Chiantin ja Cortonan kautta. Pariviikkoisen reissun kohteet tarjosivat ilahduttavan erilaisia kokemuksia. Parina yhteisenä nimittäjänä kohteissa ja niiden aktiviteeteissa olivat erinomainen ruoka sekä patikointi. Firenze oli must see ja täynnä historian havinaa. Sen hektisyyttä ja ihmispaljoutta tasoittivat kuitenkin oleellisesti Lucca sekä etenkin miellyttävän rauhallinen Greve. Cortona tarjoili taas historiaa ja upeita näköaloja.

Bolognassa alkoi jo hieman painaa matkaväsymys, mutta sieltä löytyi myös yksi reissun parhaista ruokapaikoista, yksi Italian parhaista gelaterioista sekä paljon mielenkiintoista tutustuttavaa mm. yliopiston museoiden muodossa.

Syyskuun Toscana: Cortona

Grevestä häämatkamme vei Firenze-koukkauksen kautta Cortonaan. Cortona sijaitsee noin 100 kilometrin päässä Grevestä, mutta mitään suoria yhteyksiä ei tuntunut olevan tarjolla. Niinpä suuntasimme ensin 30 km etelään ja sieltä 120 km takaisin pohjoisen suuntaan kohteeseen päästäksemme. Oikeammin juna-asema oli Camucia, josta taksikuskin (Camucia-Cortonassa ei ilmeisesti ole virallisia takseja, vaan paikalliset kuskaavat turisteja Cortonan laelle ilmeisen kiinteään 12 euron hintaan) kyydillä pääsimme aivan Cortonassa sijainneen majapaikkamme maastolle.

Alla junamme lähdössä Firenzestä Camucia-Cortonaan. Salla veikeilee taustalla ja paikallinen rouva häpeilee etualalla sitä, kun Trenitalia kehtaa aina myöhästellä. No, ei se tällä kertaa myöhässä ollut.

IMG_0891

IMG_0898

Cortonassa majoituimme ilmeisesti pääosin yhden naisen pyörittämässä Dolce Mariassa, jonka suuret huoneet oli sisustettu antiikkihuonekaluin. Näköalamme ei ollut mainittava, sillä ikkunat suuntautuivat sisäpihalle. Herttainen aamiainen teekannuineen ja kukkaliinoineen oli katettu huoneemme vieressä olevaan pikkusalonkiin. Majoitus oli hiljainen, jos lukuun ei oteta sitä, että hotellin yhteydessä toimivan ravintolan terassi oli huoneemme alla, ja ruokailevat porukat aiheuttivat meille ajoittain korvatulppapakkoa.

Cortona on sijainniltaan huikea: Näköalapaikalta alas katsoessa tuli sellainen olo, että edessä siintää koko maailma. Kerrassaan satumaista. Tämän upeuden karkea vastapaino olivat amerikkalaisille turisteille suunnatut ravintolamenút hampurilaisineen ja muine ei-paikallisine tuontimakuineen. Italialaista puheensorinaa ei koko pikkukaupungissa juuri kuulunut. Turistit, jotka olivat lähes 100-prosenttisesti amerikkalaisia, valtasivat keskusaukion. Kaupungista poistuessamme taksikuskimme kertoi, että jollakin jenkkiyliopistolla oli ollut haarakonttori Cortonassa kymmeniä vuosia takaperin. Cortonan kauneudessa on myös kuvattu Hollywood-filmi nimeltä Toscanan auringon alla. Tässä lienee tämänhetkisen turistibuumin pääsyy. IMG_0903

CIMG_0926ortonassa ajanvietteemme oli lähinnä patikoida ja syödä vuorotellen (toisaalta tämä oli suurelta osin koko häämatkamme perusratkaisu).

 

 

IMG_0929

Kuvassa yllä Salla tarkastaa maisemaa cortonalaisessa puistossa. Näkymät paikalta olivat huimat lähes joka puolelta kaupunkia.

IMG_0931

IMG_0948Yksi patikointikohteemme oli Cortonan korkeimmalla paikalla sijaitseva linnoitus, Fortezza di Girifalco. Sen nykyinen muoto rakennettiin (paikalla kökötti ilmeisesti jo aiemmin jotakin linnakemaista) 1500-luvulla suurherttua Medicin toimeksiannosta. Cortona on käytännössä yhtä mäkeä – aina tuntui olevan ala- tai ylämäessä, liikkui minne tahansa. Korkeimmalle kohdalle kapuaminen oli menomatkalla tietysti pelkkää ylämäkeä, kuten kuvasta oikealta voi tulkita.

 

 

IMG_0980

Hetken matkaa kaupunkia ympäröivältä muurilta alaspäin löytyi renessanssisymboli, Santa Maria Nuovan kirkko (kuvassa alla). Tupsahdimme ihastelemaan pykäisyä sellaisena ajankohtana, että se ei ollut yleisölle avoinna, mutta luikimme sisään sattumalta menneiden työmiesten perässä kurkistamaan taideaarteita. 1500-luvun loppupuolella rakennettu kirkko on alun perin Giorgio Vasarin suunnittelema.

IMG_1003

Kenties matkan auringonpistoksellisimman kävelyreissun teimme yllättävän etäällä laaksossa sijainneeseen konventtiin (Eremo Le Celle tai Convento delle Celle). Vedenpuute vaivasi perille päästyämme, mutta täytyy sanoa, että näkymä maksoi silti vaivan. 1200-luvulta peräisin oleva mykistävän keskiaikainen rakennusryhmittymä sijaitsee upealla paikalla. Muita turisteja ei paikalla ollut, joten saimme hengittää rauhassa hetken puhdasta historiaa ja hiljaisuutta.

IMG_1013

Cortonan keskustassa emme ruokailuja lukuun ottamatta niinkään pyörineet. Siitä piti huolen varsin turistipalloinen meininki. Näkemistä ja kokemista kuitenkin piisasi pariksi päiväksi hieman pidemmillä patikkamatkoilla. Tai no, konventti oli jossakin neljän kilometrin päässä, mutta Santa Maria Nuova kökötti heti kaupungin muurien ulkopuolella. Fortezzalle matkaa keskustasta oli arviolta kilometri, mutta ylämäkeen tarvottuna se oli varsin hapokas kilometri.

Firenzen ja Greven jälkeen Cortona tarjoili jälleen hyvin omanlaisensa kokemuksen. Seuraavaksi oli aika suunnata reissun päätepisteeseen, Emilia-Romagnan alueelle Bolognan maakuntaan ja sen pääkaupunkiin – Bolognaan.

IMG_1036